Appe Leppänen

Taiteilijasta

Appe Leppänen (s. 1982) on Kuopiossa kasvanut, mutta sittemmin turkulaistunut maalari, joka tekee myös kokeilevaa taidetta eri mediumeilla. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta vuonna 2020.

Jatkuva teema Leppäsen maalauksissa on mentaalisen tilan ja fyysisen paikan yhteen sulautuminen. Hänen aiheissaan on usein piiloutumiseen tai naamioitumiseen liittyviä elementtejä. Leppäsen taiteellisen prosessin osana on luova kirjoittaminen, mikä ilmenee lopullisessa teoksessa vähintään teosnimenä.