Hanna Kanto

Taiteilijasta

Hanna Kannon teokset avaavat näkymiä pohjoisen luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta, joissa ekologinen, taloudellinen ja käytännöllinen maailma kohtaa henkisen, mystisen ja oudon. Lopputuloksena syntyy surrealistisia näkymiä suomalaisesta metsästä maalauksen ja kuvanveiston poeettisen kielen avulla.

Hanna Kanto (s. 1981) on torniolaislähtöinen kuvataiteilija, joka asuu ja työskentelee Helsingissä. Kanto on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2022. Hän on pitänyt lukuisia yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Hanna Kanto työskentelee pääasiassa maalaamalla, mutta tekee myös keramiikkaa.