Nina Forsman

Taiteilijasta

Forsman valmistui Saimaan ammattikorkeakoulusta 2014. Pääilmaisukeinona
on maalaus, valokuvaus ja digitaaliset taideilmaisutavat. Forsman on
myös opiskellut klassista kuvataidetta Repin-instituutissa Kotkassa,
vuosina 2010–2012 ja vuonna 2013 hän opiskeli kuvataidetta West Georgian
yliopistossa Yhdysvalloissa.

Forsman on pitänyt näyttelyitä vuodesta 2002 lähtien, osallistunut
aktiivisesti yhteisnäyttelyihin ja pitänyt myös yksityisnäyttelyitä sekä
Suomessa että ulkomailla. Forsmanilla on teoksia lukuisissa maissa sekä
mm. Kotkan kaupungin kokoelmassa.