Sirkku Rosi

Taiteilijasta

Sirkku Rosi (s. 1987) työskentelee pääasiallisesti akvarellin ja performanssin parissa. Hän tutkii kehollisen sekä kuvallisen taiteen yhteyttä, feminiinisyyttä, ja elettyä kehoa sekä lihallisuutta jaettuna kokemuksena. Ruumiillisuus ja iho huokoisena, vuotavana rajana ihmisen ja ympäröivän maailman välillä ovat teosten keskiössä.

Rosilla on ollut useita näyttelyitä sekä Suomessa että ulkomailla ja hänen teoksiaan on mm. Tampereen taidemuseon ja valtion taidekokoelmissa. Maisteriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2015 valmistunut Rosi jatkaa nyt opintojaan Taideyliopiston kuvataideakatemiassa. Hänen töissään on lihan hillittyä karnevaalia.