Rajannin maalaukset saattavat vaikuttaa unenomaisilta, mutta ne syntyvät kiehtymyksestä kuluvaan arkiseen ruumiiseen ja kuluvana olemiseen. Oma kirjava työhistoria ja kiinnostus työn käytänteitä, rooleja ja rasituksia kohtaan, ja toisaalta fantastinen ja hatara, epäkäytännöllinen ja epäergonominen kuva ihmisruumiista ovat maalausten oleellisinta ainesta. Kankaalla aines venyy, värittyy, hajoaa ja muodostaa uusia asiallisia ja absurdeja kokonaisuuksia.
