Sini Kähönen

Taiteilijasta

Sini Kähönen (s. 1993) on jyväskylässä toimiva kuvataiteilija. Hän valmistui kuvataiteilijaksi Turun AMK:n Taideakatemiasta keväällä 2018. Kähönen valittiin Nuoret 2019 -näyttelyyn Helsingin Taidehalliin. Lisäksi Sini Kähönen palkittiin Turun taiteilijaseuran vuoden taiteilija -tittelillä vuonna 2024.
Tämänhetkisessä taiteellisessa tuotannossaan Kähönen käsittelee teoksissaan kuulumattomuuden teemoja hyödyntäen kristinuskon nostamia teemoja taivaasta sekä helvetistä. Teokset ottavat kantaa paratiisin kertomuksen narratiiviin. -Kuka oikeastaan on kenen puolella ja miksi hyvän ja pahan tiedon puun houkutuksia edes tulisi vastustaa?