Tanja Ahola

Taiteilijasta

Tanja Ahola on valokuvaaja ja kuvataiteilija. Hän valmistui vuonna 1998 Taideteollisesta Korkeakoulusta taiteen maisteriksi. Hän asuu ja työskentelee Helsingissä. Tanja on katsonut ihmisiä kameran linssin läpi jo kaksikymmentä vuotta. Kouluajoista lähtien hän on saanut työskennellä valokuvaajana ja visuaalisen ilmaisun rajojen rikkojana maamme parhaiden teatterin, tanssin ja musiikin tekijöiden kanssa. Hänen työnsä on ollut monipuolista luomista ulottuen taiteilijoiden visioiden toteentuottamisesta esittävän taiteen dokumentointiin ja ainutkertaisten ihmisten henkilökuvaukseen. Hän laajensi lopulta ilmaisutekniikkaansa maalaukseen vuonna 2011.