Saatavilla

At the Border

800 

Elina Parjanen60cm x 120cmVuosi: 2013Tekniikka: Akryyli kierrätysvanerille

Taiteilijasta

Olen tehnyt eri aiheita, tyylejä ja tekniikoita yhtä aikaa kaikki taiteentekemiseni vuodet. Tuotannossani ilmenee kuvien vaihteleva kirjo. Materiaalina käytän mielelläni kaikkea ns. käytöstä poistettua/löydettyä materiaalia. Kuten esimerkiksi vanhoja vaatekappaleita, leluja, kasvin osia, tuhkaa, hiekkaa, kynttilän pätkistä sulatettua steariinia, sulkia, kissan viiksiä, vanhoja rahoja, akryylimaalia, lakkaa. Teoksissani onkin usein kolmiulotteinen pinta ja struktuuri. Innoittajanani tällä tiellä on ollut Antoni Tàpies.