Olen tamperelainen maalauksen ja monitaiteellisten projektien parissa työskentelevä taiteilija. Olemme maalanneet yhteisteoksia Teemu Raudaskosken kanssa vuodesta 2020 alkaen.
Maalauksiamme on ollut esillä gallerioissa Suomessa ja Berliinissä. Isoimman yhteisteoksemme teimme viime kesänä Purkutaidetalo Pinni47:n Tampereella.
Toteutamme teokset yhtä aikaa samaa maalauspohjaa maalaten, toistemme
maalausjälkeä jatkaen. Emme suunnittele teoksia etukäteen, vaan annamme
improvisaation ja yhteistyön viedä prosessia eteenpäin. Maalauksissamme erikoista on syntyprosessin lisäksi se, että ne näyttävät yhden ihmisen tekemiltä.