Saatavilla

Kaukaista valoa

1250 

Ville Välikangas70cm x 55cmVuosi: 2022Tekniikka: öljyväri kankaalle

Taiteilijasta

Maalaan jatkuvasti, enkä pidä maalaamisesta koskaan pitkää taukoa. Maalaaminen on minulle elämäntapa. Olemassaolon teemat kiinnostavat minua ja ihmisyyden kuvaus on aina ollut minulle tärkeää. Ihmisen tai ihmisen symbolin lisäksi esimerkiksi maisema on toistuva kuva-aiheeni.

Asun Keravalla ja työskentelen Tuusulassa. Olen valmistunut kuvataiteen kandidaatiksi Lahden Taideinstituutista vuonna 2015 ja olen opiskellut kuva-artesaaniksi Pekka Halosen
akatemiassa vuosina 2005-2008. Teoksiani on esimerkiksi Kansallisgallerian ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa.