Kuulen – kuinka en kuulisi

Maalatessa tavoittelen ihmettä, väriä, viivaa, pintaa. Jotakin joka avaa maalauksen. Jahtaan maalausta, joka pysäyttää katseen, väreilee kehossa ja näyttää suuntia ja merkityksiä.
Seuraan väripolkuja, tiheiden viivojen muodostamia johtolankoja. Viivaa joka sykkii jostakin mistä en tiedä vielä mitään. Suotuisin hetkin syntyy tasapaino. Viivojen ja pintojen koreografia nostaa esille muistoja menneestä ja kaikuja tulevasta. Kaikki on mahdollista ja maalauksesta tulee enemmän kuin osiensa summa.