Saatavilla

Omenankukkia / Apple flowers

1200 

Maija Lassila100cm x 60cmVuosi: 2021Tekniikka: Tempera ja öljy kankaalle

Taiteilijasta

Maalaukseni ovat värikylläisiä havaintoja tärkeistä paikoista, mieleen jääneistä näyistä ja muistoista, tai ajan kulumisesta vuodenkierron kautta. Tutunomaisesta tulee maalatessa vierasta. Tuo vieraus pakenee sanoja, mutta se on täynnä merkitystä. Figuratiivisissa maalauksissani on vaikutteita ornamentiikan toistosta ja abstraktista värimaalauksesta. Kuuluminen johonkin, sisäisen ja ulkopuolisen suhde, tai oleminen sellaisenaan ihmetyksen aiheena ovat kysymyksiä, joita työskentelyssäni pohdin.

Maija Lassila valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2018. Hänen seuraava yksityisnäyttelynsä on toukokuussa Galleria Saskiassa Tampereella.