Saatavilla

Ranta

490.00 

Kemppinen, Tiina29cm x 39cmVuosi: 2020Tekniikka: Öljy kankaalle

Taiteilijasta

Olen Helsingissä asuva, alun perin Imatralta kotoisin oleva kuvataiteilija ja taidekasvattaja. Maalaan pääasiassa öljyväreillä kankaalle. Maalauksissani on viime aikoina esiintynyt erilaisia riveille järjestäytyneitä kuvioita, jotka muistuttavat kirjoitusta, mutta joilla ei ole verbaalista merkityssisältöä. Olen opiskellut Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa sekä Puolassa Krakovan Taideakatemiassa. Teoksiani on ollut esillä kahdessa yksityisnäyttelyssä Helsingissä sekä yhteisnäyttelyissä Suomessa, Puolassa, Sloveniassa ja Kanadassa.