Saatavilla

Satellite

1000 

Alli Savolainen102cm x 102cmVuosi: 2022Tekniikka: öljyväri akryylilevylle, tausta ripustus alumiini listat, ripustus jkoukuilla

Taiteilijasta

taiteilijakuvaus ja teoksista.
Teoksista joita tarjoan syyssalonkiin:
Ovat osa sarjaa joita aloin tekemään muutama vuosi sitten. Lähtökohtana oli että ensin keräsin pienenpieniä otteita merenrannoilta mitä milloinkin myös kiviä. Tein niistä 35 mm elokuvafilmille fotogrammeja. Sitten käytin lähtökohtana kun aloin suunnittelemaan ja tekemään maalauksia.
Kyse on abstrakteista maalauksista. Kuten musiikki kuvat eivät esitä asioita, mutta tavoite on olla maalaus itsessään kuten sävelet. Soivat. Aiemmin olen toki tehnyt hyvinkin eri tekniikoilla, video, ääni, valokuva, veistos jopa. Vanhemmiten kaipasin sitä mistä nuorena aloitin: maalaus