Olen tamperelainen kuvataiteilija, toiminut ammatissani päätoimisesti yli 19 vuotta. Olen piirtäjä, maalari, sekä julkiseen taiteeseen erikoistuneen ROP-taiteilijaryhmän toinen jäsen.
Olen urallani pitänyt 33 yksityisnäyttelyä, sekä osallistunut yli 70 yhteis- ja ryhmänäyttelyyn eri Euroopan maissa, Lähi-Idässä ja Etelä-Amerikassa.
ROP on toteuttanut yhteensä kymmenen julkista teosta Pirkanmaalle ja Helsinkiin. Olen toteuttanut neljä henkilökohtaista julkista seinämaalauskokonaisuutta.
Teoksiani on useissa julkisissa kokoelmissa, mm. Sara Hildenin, Tampereen, Hämeenlinnan, Lahden sekä Porin Taidemuseoissa.