Taide on oma kieleni ja itsestäänselvä identiteettini. Kymmenisen vuotta elämästäni olen matkustellut ja asunut Euroopassa ja Aasiassa, kuten esimerkiksi Pariisissa, Lontoossa ja Intiassa. Taideopintoni aloitin vuonna 2011 Limingan taidekoulussa ja kuvataiteilijaksi valmistuin vuonna 2019 Saimaan ammattikorkeakoulusta, jossa erikoistuin taidemaalaukseen. Taiteessani käytän perinteistä öljyväriä, sekä kokeellista sekatekniikkaa. Töitäni on ollut esillä esimerkiksi Imatran taidemuseossa ja Taiteen kotitalossa, Keravalla, kesällä 2020. Limingan kirjaston julkisivussa on suurikokoinen lasimaalaukseni. Pidän näyttelyitä ja otan vastaan tilaustöitä.