Taiteilijasta
Olen syntynyt 1959 Pellossa, Länsi-Lapissa. Asun ja työskentelen Ranualla. Olen valmistunut kuvataiteilijaksi Lahden taideinstituutista vuonna 1985. Taideaineiden opettajana olen toiminut siitä saakka. Opetustyöni ohella olen opiskellut kuvataideopettajaksi ja valmistunut Taiteen maisteriksi Lapin yliopistossa. Maalausteni aiheet lähtevät tunnetilasta ja ajatuksista, jonka on synnyttänyt jokin visuaalinen havainto, luonnonäänet, musiikki, runo, kirja. teksti tai jokin toinen taideteos. Aihe etsii sopivan ilmaisumuodon, esittävän, tyylitellyn tai abstraktin. Teos voi olla kaksi- tai kolmiulotteinen. Väri säilyy aina keskeisessä asemassa.