Jenni Yppärilä

Taiteilijasta

Jenni Yppärilä asuu ja työskentelee Helsingissä. Hänen teoksensa sijoittuvat maalauksen ja kuvanveiston välimaastoon. Hänet tunnetaan omaperäisistä, rakennuksia kuvaavista kolmiulotteisista maalauksistaan. Yppärilän tuotantoon kuuluu lisäksi videotaidetta ja keraamisia teoksia. Yppärilä on kiinnostunut ihmisen ja ympäröivän maailman suhteesta.
Yppärilän teoksia on ollut esillä muun muassa, Kiasman, Turun Taidemuseossa ja Porin Taidemuseossa. Julkisia teoksia hän on toteuttanut Pikkolan päiväkotiin, kangasalalle, Pispalan kouluun Tampereelle ja Pohjoisväylän kouluun Poriin.

Taiteilijan Instagram