Susanna Maria Kivistö

Taiteilijasta

Susanna Maria Kivistö on valmistunut taidemaalariksi Vapaasta Taidekoulusta vuonna 1992.
Hänen taiteensa syntyy hiljaisuudesta, joka pitää sisällään kaikki mahdollisuudet,
laajentuen alkupisteestä ilmentyneeseen muotoon, näkymättömästä näkyväksi.
Vaikka maalaukset näyttävät ulkoisesti jakautuvan eri teemoihin, itsenäisiin maalausprosesseihin, ne ovat samalla loputon jatkumo samaa, ikuisuuden teemaa. Jokainen maalaus on myös eräänlainen omakuva.
”Sukellan tiedostamattomaan, henkilökohtaiseen ja kollektiiviseen alitajuntaan, annan niiden sulaa yhdeksi ja jokin mysteeri nousee näkyväksi. Olemme osa tätä suurta kokonaisuutta, jota maailmankaikkeudeksi kutsutaan.”

Taiteilijan Instagram