Taiteilijasta
Tanja Ahola on valokuvaaja ja kuvataiteilija. Hän valmistui vuonna 1998 Taideteollisesta Korkeakoulusta taiteen maisteriksi. Ahola työskentelee Helsingissä. Hän on katsonut ihmisiä kameran linssin läpi jo kaksikymmentä vuotta. Kouluajoista lähtien hän on saanut työskennellä valokuvaajana ja graafisena suunnittelijana maamme parhaiden esittävän taiteen tekijöiden kanssa. Ahola laajensi ilmaisutekniikkaansa maalaukseen vuonna 2011. Hän tutkii taiteessaan liikkeen merkitystä ihmiselle. Hänen mukaansa pyhyys, harmonia ja rehellisyys eivät ole itsestäänselvyyksiä, vaan niiden arvo on etsittävä uudestaan – maalaus maalaukselta.

